Kirkkaita päiviä ja kaipausta

Kirkkaita päiviä ja kaipausta

 

Kevät on tullut, minkä tunnusmerkkinä on se, että aurinko häikäisee aamuvarhain ja on pakko nousta jo ennen kuin herätyskello soi. Lähden hitaalle aamukävelylle. On maaliskuun puoliväli ja talvesta ei ole enää tietoakaan. Kuljen sinne tänne ja nautin aamun rauhallisuudesta. Olen luonteeltani vaeltaja, jota kiinnostavat tuntemattomat tiet. Nautin eksymisestä kaupungin oudoille kujille tietämättä minne olen menossa. 

Ketään ei ole vielä liikkeellä. Kadut ovat autioita ja kaupat vielä kiinni. Kuulen pienen viserryksen jostakin ja tunnen kevään läsnäolon. Kun kuljen pitkin kivikatuja, kaipaan maaseudun keväthankia ja ensimmäisten joutsenien ilmestymistä pelloille ja suliin vesiin. Näen silmissäni, kuinka pajunkissat kasvavat peltojen reunamilla ja lumen alta pilkottaa maata.

Pysähdyn suojatien eteen ja viiden minuutin kuluttua tuntematon rouvashenkilö, ehkä ensimmäinen tapaamani ihminen koko aamuna, ilmestyy viereeni ja painaa nappia, jonka olemassaolon olen unohtanut. Liikennevalot vaihtuvat vihreiksi ja ylitän tien. Kaupunkilaisrouva katoaa nopeasti näkyvistä. 

Palaan kotiin ja kello on vasta yhdeksän. Maalla olen tottunut heräilemään viiden aikaan ja en ole pystynyt muuttamaan rytmiäni edes kaupunkiin muuton yhteydessä. Toisaalta en haluaisikaan muuttaa sitä, koska maailma on kaunis aamun varhaisina tunteina.  Kaupunkilaiset vasta heräilevät, kun menen keittiöön, keitän kahvia ja olen valmis uuteen päivään mieli virkeänä kevätaamun kävelystä. 

 Tervetuloa kevät!